viikonlopun kujeet

Ei sillä, että viikonloput ois yleensä tylsiä, mut tää viikoloppu oli tosi kiva. Sillein eri tavalla, ko yleensä. Ja sain vähän erilaista sisältöö miun muuten niin yksinkertaseen eloon.

Lauantaina suunnattiin juhlistamaan seurustelun vuosipäivää O:n kanssa ja olin hankkinu meille liput Jokereiden matsii. Herra on narrien kannattaja ja ite nyt tykkään lätkästä ylipäätään, sekä toki myös Jokereista. Jännää tosta teki se, et se oli kummanki eka KHL-matsi, vaik katsojan silmissä peli ei pahemmin tuntunu eroavan kotimaisesta liigasta. Nappasin muutaman kuvan salaa, ko tietääkseni siellä ei sais kuvata. Vai saako ? Ei kukaan ainakaan miulle järkkäristä huomauttanu ni elän siinä uskossa, että en tehny mitään väärää. Meil oli paikat kentän toisessa päässä, tokassa rivissä ja siit oli kyl tosi siistii seurata matsia.






Tänään sitte lähdettiin junalla Lokin kanssa Mäntsälään ja syynä pentutapaaminen. Kasvattaja järkkäs meille paikan, johon kaikki paikalle kykenevät suuntas karvasten lastensa kanssa moikkaamaan toisiaan ja pentujen vanhempia. Kaikki pennut oli niin söpöjä ja meiän oma tapaus sai kovasti kehuja; tasapainonen, ihana luonne, supersöpö, komea ja pehmonen. Loki oli vaan se pentueen pelokkain ja ei meinannut alkuun uskaltaa ryhtyä leikkiin. Haukku muille kauempaa ja pakeni välillä turvaan, mut onneks loppua kohti kävi pusuttelemassa muita hauvoja.




Emmi
20092015

#anniversary ja #boyfriend

Miulla ja tuolla toisella puoliskolla tuli tänään vuosi seurustelua täyteen. Se on vieläkin mysteeri miten hää kestää miun huonot jutut ja kaikenlaiset hassuttelut. Hulluu on kans se, et miten nopeesti aika on menny. Vähän päälle vuos sitten en ois uskonu nyt olevani onnellisesti parisuhteessa ja, että asuisin Helsingissä miehekkeen kanssa.



I just want to let the world know what we got's unbreakable.
We got it under control, we're good, we're solid, we're gold.


 When my hope is lost and my strength is gone, i run to you and you alone.
When i can't get up and i can't go on, i run to you and you alone.

Pyysin O:ta tekemään boyfriend-haasteen, ko se vaikutti niin hauskalta ! Ja sitä se olikin. Kommentoin ite tarpeen tullen hänen vastauksia, mutta ihan kaikkiin en kokenu tarpeelliseks viilata pilkkua, vaikka esim. onhan lempileffagenrejä enemmänkin, mut hyvin hää löys tärkeimmän seasta.

Missä tapasimme?
- Riihimäen juna-asemalla.
(Tinderissä tutustuttiin, mutta siis juna-asemalla tietty nähtiin ihan ekan kerran.)

Jos tyttöystäväsi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii ?
- Agent Carter ja Daredevil.

(Agent Carterin sain just päätökseen, mut nyt siis kulutukses Daredevil.)

Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa ?
- Öhh, Thousand Island ?

(Niin, kun sitä tupataan aina ostamaan. Sinappisalaattikastike on kans jees.)

Mikä on hänen inhokkiruoka ?
- Inhokkia en osaa sanoa, mutta lohesta ja makaronilaatikosta ei pidä.

Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa ?
- Kanaa ja ranskanperunoita ruoaksi, drinkkinä varmaan valkovenäläinen.

Mikä on hänen kengänkoko ?
- 41.
 (39-41, riippuen kengästä. Harvemmin kuitenkaan ihan 41.) 

Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi ?
- Eläimiä.

Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä ?
- Spagettia lihapullakastikkeella.
(Ja herran itse tekemänä.)

Minkälaista musiikkia hän kuuntelee ?
- Suomiräppiä kai eniten, mutta muuten tosi laajasti.

Minkälaisista elokuvista hän pitää ?
- Supersankarileffoista !
 
Minkä väriset silmät hänellä on ?
- Ruskeat.

Kuka on hänen paras ystävä ?
- Onhan niitä, mutta en osaa yhtä sanoa parhaaksi.

Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä ?
- Nukun väärään aikaan.
(Yötyöläisen unirytmi ei vaan kohtaa miun rytmin kanssa ihan aina.)

Missä hän on syntynyt ?

- Imatralla.

Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi ?
- Varmaan joku Star Wars-aiheinen kermakakku.

Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja ?

- Kattelee sarjoja tai tekee blogia. 
(Herra laski "tekee blogia"-kohtaan kaiken pelleilyn Photoshopin kanssa eli juu.)

Mitä hän osaa erityisen hyvin ?
Muokata kuvia ja tehdä pirtelöä.

Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää ?
- Parsa ja juusto. 
(Nimenomaan yhdessä.)

Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan ?
- Kännykkä, iPod ja huulirasva.

Mikä saa hänet ärsyyntymään ?
- Tekemättömät kotityöt tai suunnitelmien muuttuminen. Ja minä noin ylipäätään.

Entäs piristymään ?
- Jäätelö.

Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee ?
- Cheekkiä.

Millainen hän on tyttöystävänä ?
- Hellä ja huolehtiva, yrittää myös pomottaa.

Milloin hän tapasi vanhempasi ?
- Syksyllä 2014, isän ensin ja äidin vähän myöhemmin.

Mikä on hänen uusin villityksensä ?

- Kaikki koiraan liittyvä.

Millainen on hänen kotilook ?
- Iso t-paita, collegehousut, villasukat ja hiukset ponnarilla niin, että päästä sojottaa tupsu ylöspäin.

Hyvin tuo miut tuntuu tunte
van, on se tässä vuodessa onnistunut oppimaan paljon juttuja miusta. Onneks ite ei tarvii tehdä vastaavaa, pelottaa nimittäin, et ois ihan hukassa. Yks juttu pitää kyl mainita, en nimittäin myönnä pomottavani. Pois se minusta.

  
Emmi
17092015

syksyn lempparit

Syksy on oikeesti ihan parasta aikaa ! Ei oo liian kuuma eikä liian kylmä. Just sopiva, tykkään kovin. Ihan eri tavalla kiinnostaa viedä koiraakin ulos ja lähteä seikkailemaan vaikka keskustaan. Sain hippusen inspiraatiota Tanjan postauksesta ja päätin väsätä oman syksyfiilistelyn. Nää on ehkä sellasia mitä itellä on nyt menossa, mut ehkä joku näist saa vinkkii itelleenki.

Lue kirjaa. Sain postissa just julkastun kirjan portsareista. Kyllä, portsareista eli vahtimestareista näin hienommin sanottuna. Tuo Yön Sankarit - kasvoja punaisen köyden takaa on tosi addiktoiva ja koitan vähä jarrutella omaa lukemista, koska muuten käy niin, et tuo on koluttu muutamassa päivässä. Tuossa opuksessa on erilainen näkökulma ja se tekee siitä mielenkiintosen, ei ainakaan oo ennen tullu mitään vastaavaa eteen. Nostan hattuu portsareille ja kirjan takaa löytyville miehille Teemu Potapoffille sekä Julius Konttiselle. Ja ainaha on hyvä vaihtoehto vaik lueskella Potterit uudestaan läpi, ne ei kulu.


Polta kynttilöitä. Klisee, tiedän, mut se vaan nyt sattuu kuulumaan syksyyn samalla tavalla, ko lumi talveen. That's it. Ei se vaadi sen enempää selittelyjä. Kynttilät luo kivan fiiliksen.

Tuijottele sarjoja tai leffoja. En kuitenkaan suosittele täysin sisällä homehtumista, mut syksyllä tuppaa satamaan jonkin verran ja sellaset päivät on buenoja vaikka Netflixin tarjontaan tutustumiseen. Omasta puolesta voin suositella esimerkiksi Marvelista diggaaville Agent Carteria ja about miun ikäsille fiilistelyn vuoks Ankronikkaa (Ducktales). Itehän varmaan syksysinä leffailtoina sitten uppoudun supersankarien vietäväks.

Askartele ja säästä. Ai että mitä ? Tarina sai alkunsa sillon, ko päätin, et joskus haluun tatuoinnin. Vuosienkaan jälkeen ei oo tatskarahaa kasassa. Siks ostin Tigerista lasisen purnukan ja samaisesta paikasta kirjaintarroja. Tadaa, nyt on säästöpurnukka tatuointii varten. Tavoitteena tää syksy säästellä ja kustantaa itelleen joululahjana vuoden vaihteessa leima. Jos säästäminen jotain huikeeta varten ei inspaa niin askartelu itessään sitten. Esimerkiks tollasten purkkien tuunaaminen, voi väsätä itelleen vaik noita leffailtoja varten karkkipurkin ! Ja voi vaikka tuunata itelleen sekä (poika-/tyttö-/)kaverilleen myös vastaavan ja kutsuu sen viettämään iltaa.


Pelaa videopelejä. Eikun suunta GameStoppiin ja hankkimaan vaikka käytettyä peliä, sillä niitä saa suht halvalla. Pimeneviin iltoihin toimii tietysti parhaiten kuumottavat ja jännittävät konsolimätöt, mut miksei myös aivoja nollaavat tasohyppelyt kaveriporukalla. Ite kävin poistamassa kotiin viimeinki Until Dawnin ja ootan jo innolla sitä hetkeä, ko ehdin (eli uskallan) pelata sitä. Tuohon saa varmasti uppoomaan monia tunteja ja pääsee taas pelkämään henkensä edestä.


Seuraa lätkää. Tää on tätä lätkäkausiaikaa eli parasta myös sen takia. Netistä näkee änäriä tai sitten voi raahautua hallille liigapelien perässä. Toki myös mahis nähdä KHL-pelejä aina, kun Jokerit pelaa tällä puolen rajaa. Jääkiekko on oma lemppari, kun puhutaan penkkiurheilusta ja toivonki, et täl kaudel ehtis mahdollisimman useeseen liigamatsiin katsojan roolissa.

Mene jonnekkin. Jonnekkin eli itellä mielessä tässä kohtaa Sea World, Heureka tai vaikka Kiasma. Toki tuo jonnekkin voi olla vaikka safkapaikka missä oot halunnu käydä jo jonkin aikaa, vaikkapa Splizzeria tai Friends & Brgrs. Joku paikka missä on jotain kivaa tekemistä ja missä ei tuu ihan aina käytyä.

Toivottavasti edes joku sai näistä idean itelleen. Näiden juttujen parissa oma syksy tuppaa kuitenkin pitkälti menemään.

Emmi
10092015

summer bucket list ja sen totaalinen epäonnistuminen

Toi summer bucket list kuulosti mitä hienoimmalta idealta silloin ihan alkukesästä ja ajattelin, että tuun toteuttamaan ne kaikki. Ka boom ja toisin kävi. Voi kuulostaa selittelyltä, mutta tuo koiran hankinta sotki kuviot totaalisesti, positiivisesti tottakai. Tuon riiviön, töiden ja kotihommien lisäksi aikaa ei pahemmin tuntunut kesällä jäävän. Ja suurin osa noista olis vaatinut seuraa sekä rahaa ja nekin vähän vaikeutti asioita. Joo, seliseli, mutta ihan oikeasti yritettiin järkkää sopivaa väliä käyä Suomenlinnassakin, mutta ei ottanut onnistuakseen.


Listahan näytti tuolta ja ainoastaan toteutuneisiin päätyi: puhaltele saippuakuplia ja käy festareilla. Ja tietenkään en kumpaakaan saanut ikuistettua, toista laiskuuden ja toista sääntöjen takia. Harmittaa vietävästi, että noi kivat jutut jäi kokematta. Jotkut on innostunu tekemään samankaltasia listoja syksylle ja ite en enää uskalla. Sen vaan sanon, että Jokereiden matsiin ja Heurekaan tahdon ! Toki tuo Star Wars-maratoni toimis kivana syksysenä iltana/yönä. Ehkä syksy motivoi paremmin, se kun on kesää paljon kivempaa aikaa.

Pistettiin ruokavaliota uusiks tuon komeamman puoliskon kanssa. Enemmän kasviksia, proteiinia ja niitä terveellisempiä juttuja. Vähemmän hiilareita ja kaikenlaisia herkkuja. Meillä ei oo mitään tarkempia tavoitteita asian suhteen, kohan saadaan ittemme parempaan kuosiin. Myöhemmin lisätään tuohon enemmän liikuntaa, kohan kroppa tottuu muutokseen ja jaksaa paremmin perässä.

Emmi
03092015