Miulla käy sääliks nykyajan lapsia, ei niille merkkaa samal taval Disney, ko miun ikäluokalle (tai en ainakaan jaksa uskoa, et merkkaa ihan pelkästään kaiken uuden elektroniikan takia). En osaa ees kuvitella mihin sitä ois osan omaa lapsuuttaan käyttäny jos ei Disneyn laatuleffoihin. Parasta niissä on se, että ne toimii vieläkin. Ehkä hiukan eri tavalla tosin, sillä nyt ymmärtää niitä vitsiä, joita pikkusena kakarana ei ihan tajunnu.
Oon nyt täs parina päivänä innostunu kuuntelemaan Youtubesta omii lemppareita Disney-biiseistä ja fiilistelyn määrä on ollu isoa. Miten näistä voi olla pitämättä ?
Näiden biisien kuuntelu nyt vaan alkaa harmittamaan, kun omasta leffahyllystä löytyy laittoman vähän Disney-helmiä ja Netflix ei nähtävästi niistä perusta. Noiden biisien lisäksi nää leffat on täynnä kuolemattomia lausahduksia, joita jonnet ei muista.
Täten lupaan, että joskus jos saan omia lapsia niin sivistän ne "oikeiden" Disney-leffojen maailmaan heti pienestä asti.
Alotin tuon koulun 2013 syksyllä ja heti silloin talvena rupes päässä pyörimään mahdolliset opinnäytetyöideat, kaikennäköstä lätkäjoukkueen esittelyvideon ja arjen supersankarit-kuvasarjan välillä. Olin myös miettinyt tätä aihetta, jonka valitsin. Hetken mielijohteesta Asten keikalla kävinkin poikia jututtamassa ja sain luvan lähtee kuvaamaan heitä. Lopullisen aiheen valitsin siis ihan tuosta noin vaan. Eli siis haastispätkä Astesta keikkamatskulla höystettynä.
Luvan saatuani rupesin työstämään kirjallista osuutta. Se oli se suht helppo homma, kun vaan sai jakaa suunnitelmiaan paperille. Suunnitelma meni ekalla kerralla läpi ja sain suunnata kuvaamaan. Kuvauspäivien järjestely oli ajottain helppoa ja ajottain ei. Homma tehtiin artistin keikkojen ja aikataulujen mukaan. Tottakai myös piti hankkia luvat itse keikkapaikalta kuvaamiseen, mutta onneks kaikki oli yhteistyökykyisiä mestoja.
Kuvasin neljänä eri päivänä vuoden mittaan, kolmessa eri paikassa. Projekti oli siis iso ajallisesti, koska keikat ja aikataulut ei aina kohdanneet. Haastatteluosuuden kuvasin kahdesti, koska ekalla kerralla ääniraita vuoti, mutta muuten työt sujui kivasti. Materiaalia olisi ollut paljon enemmänkin, mutta valitsin seasta hauskoja ja mielenkiintoisia sekä tietty parhaimpia. Videon editointi oli hauskaa, koska sai käyä ne kaikki hetket ja muistot läpi mitä muistikortille oli tallentunu. Hauskaa läppää, levotonta meininkiä ja ties mitä. Video tuntui kasautuvan kuin itsestään, visio siihen mitä halusin oli niin selkeä.
Oon tyytyväinen aikaansaamaani videoon ja mitään en lähtis muuttamaan. Kaikki ne tuskalliset kamojen roudausreissut, vähäiset yöunet stressin takia, mustelmat käsivarsissa painavien tavaroiden takia ja se muu häslinki ympärillä oli niin tän arvosta. Tää projekti on ollu huikee ja tosi iso juttu miulle. En vois olla onnellisempi tästä ! Kiitos siis Aste, Greenlink, AJ Saarela, Akseli Herlevi, Nikke Ankara, 8-Sali / Lahti, Le Bonk / Helsinki ja Amarillo / Helsinki. Tää on miun elämän isoimpii juttuja, ihan helposti.
Hyvät naiset ja herrat, se video on nyt julkinen. Kaikenlainen palaute on tervetullutta ja koulun puolestahan arvosanaksi napsahti täysi 3. (Videoon saattaa tulla pieniä muutoksia myöhemmin, jos Sony Music Finlandilta tulee pyyntö.)
Kiitän vielä suuresti kaikkia, jotka pyöri kameran molemmilla puolilla, joko artistin roolissa, kantoapuna tai vaan henkisenä tukena. Kiitos !
