kahdenlaisia paloja

Töiden puolesta pääsin tutustumaan miulle uuteen tapahtumaan nimeltä Itä-Länsi. Tottakai siis on nimenä ja ideana tuttu, mut nyt pääsin ihan paikalle tsekkaamaan mistä on kyse. Yksinkertaisestihan pesäpalloseurat on jaettu maantieteellisesti kahtia ja Suomen huippupesäpalloilijat skabaa sitten kerran vuodessa tosissaan, mutta niin, että hauskaa on. Olin paikalla kattomassa vaan sunnuntain mittelöt eli B-poikien sekä miesten matsit. Pahemmin en kyllä peleihin perehtynyt, kun toimin järjestyksenvalvojana sekä valokuvaajana. Paikalla oli useita medioita, tuhansia katsojia, varmasti satoja työntekijöitä ja Antero Mertaranta selostushommissa. Tahkon miehiäkin oli edustamassa toisessa tiimissä. Ja niin, koska oli ensimmäisen kunnon kesäpäivä niin tietenkin heti poltin itteni auringossa; punaiset käsivarret ja naama on niin kaunista. Not. Anyway, päätin muistoks ja omaks iloks napsia pari ruutua, jotka luettelisin melkein kaikki kuvituskuviksi.











Siistii oli, sais vaan tää punotus kadota naamasta ja käsivarsista. Länsi muute voitti viikonlopun viimesen, todella tasasen, matsin.


Emmi
29062015

liebster award: discover new blogs

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle."

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

Elikkäs kiitokset tästä menee Memories never die-blogille !


Tässä miulle napsahtaneet kysymykset:

5 asiaa mitä ottaisit autiolle saarelle ?
- Noh siis kännykän, vara-akun, tulentekovälineet, makuupussin ja sitä retkimuonaa mikä on varmaan liiankin tuttua armeijan käyneille. Suunnitelmana siis miulla ois soittaa apua ja pärjätä noilla hetki apua ootellessa. Ha ha.

Mikä on lempieläimesi ?
- Koira taitaa olla kaikista lempparein. Marsut hyvänä kakkosena.

Mikä on lempipaikkasi ?
 - Yllättävän hankala kysymys miulle. Riippuu tekemisestä ja seurasta pitkälti. Sanon nyt silti, että koti on aina hyvä ja aikalailla tekemisestä sekä seurasta riippumaton.

Mikä on lempivärisi ?
 - Lempiväri vaihtelee ihan tilanteen mukaan. Se on sisustuksessa esimerkiksi eri kuin vaikka vaatteissa. Yleensä kuitenkin ihan täysin fiiliksen mukaan ja, että miten se sopii minkäkin kanssa.

Pelkäätkö jotain ? Mitä ?
 - Ötökäitä tai ainakin ne ahdistaa sen verran, et laskisin sen jonkinlaiseks peloks. Hyi. Hammaslääkäripelosta oon pitkälti jo yli.

Kuka on vaikuttanut eniten elämääsi ?
- Vanhemmat. Ne on estänyt tekemästä typeryyksiä ja muutenkin sopivasti kurissa. Siks oonkin omasta mielestäni suht kunnolline, vaikka äiti ei vielä tänäkään päivänä oo tyytyväinen miun siivoustyyliin.

Mitä ovat tulevaisuuden haaveesi ?
- Haluun olla tekemässä musiikkivideota. Tahdon toimia jonkun liigajoukkueen valokuvaajana. Ois kyllä hienoo myös saada vakkariduuni omalta alalta. Siinä pari.

Omistatko lemmikkejä ? Mitä ?
- Ensi viikolla kotiin saapuu suomenlapinkoira ! Hän on maailman söpöin hauvavauva.

Kauan olet blogannut ?
- En osaa tarkkaa aikaa määritellä. Joskus yläasteikäisenä varmaan ekan kerran bloggailin. Hulivilihulinat on ollu käynnissä 2015 maaliskuun lopusta alkaen.

Pidätkö omien silmien väristäsi ? Jos et niin minkä väriset haluaisit ?
 - Tykkään kyllä, ruskeet on hyvät.

Onko sinulla parasta ystävää ?
 - Ei ole, ei oo oikeestaan ikinä ollut. Miulla on ennemminkin kasa hyviä kavereita. Vaikee sieltä on löytää sitä yhtä parasta, kaikki on niin erilaisia. Toi poikaystävä on kyllä sellanen, jolle vois bff (meinaan siis best friend forever)-leiman myöntää.

Haasteen saa: "Tahdon", Livin' la vida loca, Something Like Magic, Koko ilta tulee !, Hanna Hynönen, Jeli news, Just Now, Thinking out of the box ja HeiOonJenna. (Sori, oon liian laiska haastamaan muita ja pahoittelen myös, jos haastoin jonkun sellaisen, joka on tän jo saanut.)

Kysymykset haastetuilla tulee tässä:

1. Lempiviikonpäivä ja miksi ?
2. Mikä on parasta tekemistä lomalla ?
3. Minkä aistin menetys olisi sinulle pahin mahdollinen ?
4. Mitä aistia ilman taas pystyisit elämään ?
5. Lempijuoma ?
6. Mitä biisiä kuuntelit viimeksi ?
7. Minkä kännykän omistat ?
8. Tykkäätkö lautapeleistä ? Jos kyllä niin mikä on lempparisi ?
9. Kadutko helposti asioita ?
10. Lempihedelmä ?
11. Mikä on huonoin näkemäsi elokuva ?

Haastetta haasteen perään ja tällästä siis tällä kertaa. Vastaavia "haasteita" on hauska tehdä, jos joku tietää jonkun mielenkiintosen blogeissa pyörivän idiksen postausta ajatellen niin saa ehdotella.

Emmi
22062015

olenko ainoa ?

Oon nyt muutamaan otteeseen törmännyt tähän blogeja villinneeseen olenko ainoa-postaukseen ja ajattelin mennä massan mukana, sen verran jännä idis tossa oli. Tässäpä siis lista erilaisista faktoista minuun liittyen.


Olenko ainoa, joka ei ole ikinä kärsinyt darrasta (vaikka en ole absolutisti) ?

Olenko ainoa yli 20-vuotias, joka on jonottanut Robinin keikalle 5 tuntia ?

Olenko ainoa, jolta löytyy Asten musavideoista ja promokuvista bongattava apinamaski ?


Olenko ainoa, joka ei ole ikinä ollut lentokoneessa ?

Olenko ainoa, joka löysi ensimmäisen (ja ainoan) poikaystävänsä Tinderistä ?

Olenko ainoa, joka voi sanoa pikkuveljensä olevan taikuri ?

Olenko ainoa, joka asuu saman katon alla appiukkonsa ja avomiehensä kanssa ?

Olenko ainoa naispuolinen henkilö, joka ei ole ikinä ratsastanut ?

Olenko ainoa, joka ei missään nimessä tahtoisi mennä festareille humalahakuisesti ?

Olenko ainoa, jonka yksi unelmista on musavideon kuvaus/ohjaus/editointi/leikkaus ?

Olenko ainoa, joka purkaa stressiä kauhuleffoilla ja -peleillä ?


Olenko ainoa, joka on tällä hetkellä koukussa Anna Abreun Bandana-biisiin ?


Yritin keksiä mahdollisimman mielenkiintoisia ja erikoisia. Tai ainakin omasta mielestä sellasia. Ois jännä kuulla, että oonko ainoa näiden asioiden suhteen vai löytyykö samiksia näin internetin välityksellä. Eli ihmeessä kommentia vaan kehiin !


Emmi
21062015

ei mitään ja hau hau

Tapahtuu kaikkea ja ei mitään. Suurimmaks osakseen ei mitään ja sivussa pyörii yksi isompi hankinta. En jaksa satuilla tänne mitään täysin turhaakaan, mutta koetan kuitenkin pitää blogin pystyssä vähintään kuulumisilla.

Niin, se iso hankinta on koira. Oltiin suunniteltu miehen kanssa jonkun lemmikin hankkimista jo jonkin aikaa ja aluksihan mietittiin marsujen ottamista. Kuitenkin siirryttiin ideasta toiseen ja todettiin, että koira olisi meille sopivampi ja tavallaan myös fiksumpi hankinta. Rotuakaan ei tarvinnut kauaa miettiä, kun löydettiin nopeasti kumpaakin miellyttävä rotu. Tänään käytiin hauvavauvoja kattomassa livenä ja sieltä yksi nalle varattiin meille. Torstaina 2.7. annetaan koti söpölle suomenlapinkoiralle. Ajattelin, etten sen enempää pennusta vielä täällä paljasta, kunnes tämä tapaus saapuu kotiin. Voin silti vähän näyttää kuvia pentueesta. Lupaan jonkun kattavan postauksen sitten heinäkuun alussa vähän kaikesta koiruliin liittyen. On kyllä maailman söpöin otus ! Nimikin on kyllä jo tiedossa, mutta enpäs paljasta sitä vielä täällä, kjeh kjeh !



Eipä tässä muuta. Tätä hankintaa ihmetellessä mennään ja varmaan myös nyt aika tuntuu vähän hidastuvan, koska odottaa niin paljon perheenlisäyksen kotiutumista. Onneksi tässä välissä voi shoppailla hauvalle tarvikkeita. Suurin osa onkin jo ostettu/tilattu ja niitä voi hypistellä sekä näyttää kavereille.


 Emmi
15062015

virallisesti media-assistentti, avovaimo ja helsinkiläinen


Vähän on meinannu jäädä kirjoittelu.
Oon ollu tässä lähiaikoina tosi huono istumaan koneella, kun saan tarpeekseni koneiltua työn puolesta. Ei siis oo ehkä ollut kauheesti innostuksen lisäks aikaakaan miettiä tätä. Ja toisaalta oon käyttäny vapaa-ajan pitkälti kotivaimoiluun. (Osoitetiedot siirtyi tänään virallisesti Helsinkiin ja oon nyt sit myös avovaimokin oikeesti.)


Perjantaina se tapahtui, valmistuin nimittäin viimein media-assistentiksi ! Alkuun oli tosi epätodellinen olo, mut on sitä vähitellen alkanu sisäistää. Ehkä sen tajuaa sitten, kun joskus saa ihan oikeasti alan töitä. Edes keikkatyötä. 2 vuotta hauskanpitoa ja stressiä on nyt ohi. Ikävä tulee tietty huippui luokkakamui, joitai kyl osaa tulee varmast nähtyy viel jatkossaki. Valmistujaisten kunniaks istuttiin iltaa Reetalla valmistuneiden (eli mie, Reetta ja Julia) sekä muutaman vieraan kesken. Kuplivaa, konsolipelejä ja kivoja kavereita, ei ois voinu paremmin media-assariutta juhlia ! Miut kukitettiin myös eilen Hyvinkään Tahkon pelissä tauolla ja se oli aika jännää.





Pakko jakaa miun yks öinen ja uninen flippailu. Olin yks yö ruvennut unissani kyselemään avopuolisolta paniikissa, että mis meiän kihlasormukset on. Hää oli joutunu vakuuttelemaan, ettei meil oo sellasia. Olin vinkunu ja kyselly, et eikös tarvita sellaset. Pienen rauhoittelun ja vakuuttelun jälkeen olin ymmärtäny, ettei meil oo kihlasormuksia vielä ja käyny takasi nukkuun. Oli taas naurus pitelemist, ko kuulin aamul mitä olin selittäny.

 Emmi
01062015